Kuvassa Hussen kaksipykäläinen vaihteisto jotakuinkin kokonaisuudessaan. Eipä ole montaa liikkuvaa osaa.
Taustalla ohjauslaakerit, joista tuli kuin uudet pienellä liottelulla ja putsaamisella.
maanantai 29. elokuuta 2011
Patina siirtyi moottorista mekaanikkoon painepesurilla. Jälkimmäisestä ei tullut otettua kuvia, mutta liuottimen ja rasvatahnan seos lentää hyvin joka paikkaan kun sitä lennättää veden kanssa. Varsinkin kun muistaa valita työasuksi suojaavan sortsit & t-paita -yhdistelmän.
Lohkoista tuli joka tapauksessa siistit.
Lohkoista tuli joka tapauksessa siistit.
Kaasari osoittautui purkaessa paikka paikoin vähän heikoksi. Runko on saanut osuma yläosan kierteisiin, eikä luisti liiku kunnolla. Sen sain korjattua viilalla, mutta sisäkaluissa oli ruostetta esim. kohon neulassa aikas paljon.
Huuto.netistä sattui löytymään täysin saman mallinen Bing, joten ostin sen varaosiksi. Toivottavasti kahdesta saa yhden hyvän. Samalta myyjältä löytyi sattumalta myös VDO:n nopeusmittari, jonka pitäisi sopia tähän. Odotellaan mitä paketista löytyy.
Mäntäkin pitäisi jostain vielä löytää...

Putsailin välillä etupyörän. Laakerit vaikutti rasvauksen jälkeen ihan ok:lta ja jarrukin toimii. Osissa on pintaruostetta, samoin kuin kaikissa muissakin, mutta ei pahempia vaurioita. Tämä kelpaa ajoon, kunhan saan uudet renkaat jostain. Mopon renkaita ei oikein ainakaan vielä ole Suomesta löytynyt koossa 24x2". Alkuperäiset Trelleborg Mopedit oli vähän rapeat.
lauantai 13. elokuuta 2011
Osat purettuna ja pestynä. Ohjaustangonkin sain jo oiottua. Muuta suoristettavaa jäi vielä...
Vanteet onneksi vaikuttavat suorilta ja jopa laakeritkin näyttäisivät olevan rasvassa, joten koitan ensi alkuun vain kiristellä laakerit. Mopostahan ei heti alkuun ole tarkoitus tehdä uuden veroista, vaan aloitan osien oikomisesta ja tekniikan kunnostamisesta. Ulkonäkö saa vielä pysyä alkuperäisenä toistaiseksi.
Moottorin pitäisi saapua alkuviikosta, niin pääsee näkemään mitä oikeastaan tuli hankittua.
Osapuutteita tässä vaiheessa on löytynyt:
- Nopeusmittari
- Tankin korkki (hienokierteinen kiinnitys, arviolta millin nousulla)

Ensimmäinen homma oli purkaa mopo osiin ja aloittaa niiden siivoaminen. Noin puolet pulteista piti avata poralla, koska olivat niin ruosteessa. Kun sain kaikki osat erilleen toisistaan, ruiskutin ne liuottimella ja pesin painepesurilla kaiken irtonaisen töhkän pois. Tässä tankki menossa pestäväksi. Pesin tankin myös sisäpuolelta, sen verran mitä täyttöaukosta ruiskuttamalla onnistuin.
Ulkopuolen pesun jälkeen laitoin tankkiin pieniä nauloja ja ravistelin sitä aikani, että sain tankissa ollutta ruostetta ja paksua ruskeaa töhnää irtoamaan. Seuraavaksi kaadoin tankkiin kiehuvaa vettä liuotin pesuaineella höystettynä huuhdellakseni rasvat ja irtolian pois. Tämän jälkeen laitoin vielä Bilteman hyväksi havaittua ruosteensyöjää tankkiin pariin otteeseen. Nyt tankki alkaa olemaan metallipinnalla sisäpuolelta. Bensahanankin sain siivottua, mutta vielä on epäselvää saako siitä vielä tiiviinkin. Onneksi hanoja löytyy uusiakin, jos vanhasta ei enää tule ehjää.
keskiviikko 10. elokuuta 2011
Projekti saapunut kotitalliin. Moottori tulee jälkitoimituksena. Ihan hyvässä kunnosahan se on...
Näyttää vähän, että tällä on ajettu kolari, jonka jälkeen se on jäänyt navettaan odottamaan parempia aikoja. Takalokari, tavarateline, etuhaarukka ja ohjaustangon pystyputki pitää oikoa. Runko vaikuttaa suoralta.
Vuosimalliksi veikkaan 1957, koska tyyppikilvessä on luku 57 ja nettikuvien perusteella tuo lienee aika lähellä oikeaa. Merkki ja malli on siis Husqvarna Roulette.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)